Oman alansa pioneerinaisesta kertova kirja

DSC_0914Teen nyt niin kuin aina. Innostun jostain, sunnittelen tarkkaan sitten kun en saa materiaalia sopimaan suunnitelmiini (tällä kertaa en päässyt kirjastoon sairastumisen vuoksi). Ja lopputuloksena hylkään kaiken suunnitelmani ja ja runnon olemassa olevan materiaalin sopimaan tarkoitukseensa.

Suunnitelma oli siis käydä listaa läpi ihan numerojärjestyksessä, mutta kun huomasin joululahjakirjani tavallaan osuvan tuohon kohtaan 23 ja haluan tätä kyseistä kirjaa jotenkin purkaa eli moukaroin sen tähän.

Onneksi tässä ei tämän vakavammasta ole kyse. Vai mitä?

Kirja on nimeltään ”Not that kind of girl” kirjoittajana Lena Dunham, joka on siinä mielessä tienraivaaja naisille että hän voitti ensimmäisenä naisena the Directors Guild of America palkinnon komedialla.

Nainen ja hänen kirjoittamansa komedia Girls on jostain syystä jäänyt minulta kokonaan huomaamatta, mutta varmaan tämän jälkeen pitää sarja koittaa jostain kaivaa. Sitä on aikoinaan esitetty ainakin YLE:llä.

Kirjan rakenne on hauska. Se koostuu pienistä tarinoista ja listoista, joissa enemmän ja vähemmän kantavana ajatuksena on mitä Lena on oppinut tilanteista ja henkilöistä. Tapahtumien järjestys on sekoitettu eli ihan tarkkaa kuvaa kokonaisuudesta en ensilukemalla ja keskinkertaisilla englanninkielen taidoillani saanut, mutta en usko sen olevan tarkoituskaan.

Kirjan lukeminen itsessään oli yhtä tunne myrskyä, välillä olin niin ärsyyntynyt päähenkilölle että olin jättää koko lukemisen, mutta eipä mennyt pitkään kun jo tunsin huonoa omaatuntoa ajatusteni takia.

Kirja näytti minulle aivan toisenlaisen kasvuympäristön. Sellaisen josta olen salaa joskus haaveillut New York ja taiteilija vanhemmat. Rutkasti mahdollisuuksia mutta myös paljon vaaroja. Asioita joita ei pienessä lintukodossani olisi tullut edes mieleen. Tai no kyllähän koulussa kuuli huumeista ja raiskauksista, mutta ne eivät koskaan koskettanut omaa elämääni millään tasolla.

Ja kaikesta erillaisuudestaan huolimatta myös paljon samaa ahdistusta, epävarmuutta, yksinäisyyttä ja toivetta kuulua johonkin.

Kirjan kieli oli ronskia. En pidä itseäni minään sievistelijänä, mutta välillä tapa jolla asioita käsiteltiin oli minusta luontaantyöntävää ja inhottavaa. Enkä tällä tarkoita nyt mitään yksityiskohtaista kuvausta inhottavista asioista, vaan puhdasta vihaa joka kirjoituksesta mielestäni paistoi.

Mutta eikö se ole juuri sitä mitä kirjailialta halutaan? Puhdasta, raakaa ja enenkaikkea aitoa tunnetta.

No minulle se meni joistain kohdista yli.

Huumoria kirjassa oli paljon ja se kohdistui vähän joka suuntaan.

Kirja oli tunteita ja ajatuksia herättävä. Se haastoi minut tavalla jota en odottanut ja olen todella tyytyväinen etten jättänyt kirjaa kesken vaikka välillä se mielessä kävikin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

33 − 24 =